Markka vaihtui euroon, ja rahapolitiikka muutti Frankfurtiin.
Ari Aaltonen kutsuu kirjassaan euroalueen kaltaisia ylikansallisia kokeiluja talouden pakkopaidoiksi. Yksi valuutta ja yksi korko hyvin erilaisille maille, eikä eroamispykälää.
Kulta, koodi ja komento.
”Se, joka hallitsee rahaa, hallitsee maailmaa. Mutta mitä tapahtuu, kun valtiollinen komento pettää?”
Siihen Ari Aaltonen vastaa kirjassaan. Kirjoitettu Suomesta, lännen ja revisionististen valtojen rajalta, ilman akateemista jargonia ja kylmän reaalipolitiikan valossa.
Keskuspankkiiri, kahden pankkiryhmän pääekonomisti ja reservin vänrikki. Harva on nähnyt rahan ja vallan yhtä läheltä.
Kulta, koodi ja komento.
Ari Aaltonen on tehnyt yli 40 vuotta töitä rahan parissa. Suomen Pankissa ja kahden suuren pankkiryhmän pääekonomistina.
Hänen johtopäätöksensä: teollisen ajan keskitetyt hierarkiat ja katteeton raha ovat ajautuneet matemaattiseen umpikujaan.
Seuraava maailmanjärjestys ratkeaa hänen mukaansa kolmen voiman välillä. Valtion komento, kulta ja koodi. Ja ensimmäistä kertaa historiassa yksilö voi itse valita rahajärjestelmänsä.
Kova väite entiseltä keskuspankkiirilta. Allekirjoitan.
Kulta, koodi ja komento.
Ari Aaltosen mukaan Suomen Pankki teki kolme virhettä, jotka veivät maan 1990-luvun pankkikriisiin ja lamaan.
Se palkitsi keinottelussa hävinneet pankit. Se ruokki luottobuumia sijoitustodistusjärjestelmällä. Ja se lietsoi devalvaatio-odotuksia.
Näin kirjoittaa ekonomisti, joka teki vuoden 1986 salaisen pankkituen laskelmat itse. Operaation alkuperäiset muistiot ovat ensimmäistä kertaa julki.
Kulta, koodi ja komento.
Konsensus Network Suomi retweeted
Launching something major at Freedom Fest.
It's going to be the bedrock of my work for the next few years.
Everyone who wants freedom to go up is invited.
Replying to @FreedomFest_UK
@HumanWriter21
Philip Charter — a totally human writer, on the humans of Bitcoin and how we talk about it.
Syksyllä 1986 Suomen Pankki kompensoi vaivihkaa liikepankkeja, jotka olivat hävinneet spekuloidessaan markkaa vastaan. Laskelmat teki ruutupaperille 24-vuotias ekonomisti Ari Aaltonen.
Hänen kirjansa Kulta, koodi ja komento on nyt ostettavissa. Operaation alkuperäiset muistiot ja laskelmat julkaistaan siinä ensimmäistä kertaa.
Kauppalehti haastatteli Aria tänään.
1
1
69
Konsensus Network Suomi retweeted
You can just do things.
Had my crew paint my composite helmet white and wore it on site against regulation. This was 2011.
Some uptight corporate prick tried to get me fired over it. My boss told him he didn't give a fuck if I wore a shit on my head, as long as I got the job done.
I always got the job done.
Compliance never built anything.
Paljon maksaa #euronjuusto? #neverforget 😆
6
276
Konsensus Network Suomi retweeted
Lohikäärme Inflarionin loitsu
Olipa kerran kaunis maa nimeltä Taalerilandia. Siellä asui iloisia perheitä, ja maa oli täynnä kimaltelevia aarteita, kiiltäviä kolikoita ja värikkäitä torikauppoja, joissa vaihdettiin leluja, karkkeja ja kaikkea mahdollista tarvittavaa.
Mutta eräänä päivänä maan sulki varjoonsa jättimäinen lohikäärme nimeltä Inflarion. Aina kun se puhalteli henkeään, kolikoiden kimallus himmeni. Lelut, jotka ennen maksoivat yhden kolikon, maksoivat yhtäkkiä kaksi, sitten kolme, sitten yhä enemmän!
Aikuiset katselivat taivaalle ja huokaisivat. ”Noin se vaan on,” he sanoivat. ”Inflariolle ei mahda mitään. Se on liian iso ja liian vahva.” Niin he jatkoivat ahkeraa työtään, mutta rahat menettivät taikaansa, ja aikuiset painoivat leuan rintaansa ja hyväksyivät asian sen enempää kyselemättä.
Lapset olivat kuitenkin toista maata.
He huomasivat jotain tärkeää: aina kun he tekivät yhdessä töitä – rakensivat mehukioskeja, piirsivät kuvia myytäväksi tai auttoivat kotitöissä – he ansaitsivat oikeaa arvoa, joka ei kadonnut mihinkään. Heidät tunnettiin nyt ahkerina ja luotettuina arvon tuottajina. He pohtivat ja jakoivat keskenään ideoita siitä, miten myös ansaittuja kolikoita voisi suojella.
Eräänä päivänä rohkea joukko lapsia kokoontui salaisen puumajan kirjastoon. He lukivat vanhoja satukirjoja vahvasta matematiikasta, ovelista koodeista ja jostain aivan erityisestä nimeltä kryptografia – se oli taianomaista lukkojen ja salaviestien suojaa, jonka vain oikea avain saattoi purkaa.
Ahkeralla työllään ja kirkkailla ideoillaan lapset takoivat kultaiset miekat rehellisestä työstä ja kutoivat loistavat kilvet kryptografiasta. Näillä kilvillä he pystyivät suojelemaan aarteensa niin, ettei mikään lohikäärmeen henki voinut enää hiivuttaa niiden kimallusta.
Kun Inflarion näki lasten marssivan kohti kultaiset miekat koholla ja kryptografiakilvet hohtaen, se karjaisi hämmästyksestä. Lapset eivät kuitenkaan pelänneet. He toimivat yhdessä, jakoivat, rakensivat ja suojelivat omaansa vahvoilla ja reiluilla säännöillä, joita mikään lohikäärme ei voinut rikkoa.
Inflarionin puhallus pomppasi kilpien pinnasta takaisin. Lohikäärmeen voima heikkeni heikkenemistään. Lopulta viimeisen puuskan jälkeen Inflarion kutistui yhä pienemmäksi ja pienemmäksi, kunnes – puff! – se katosi kokonaan eikä koskaan palannut.
Aikuiset katselivat ihmeissään. ”Miten te lapset oikein teitte tuon?” he kysyivät.
Lapset hymyilivät ja vastasivat: ”Me emme hyväksyneet asioita vain siksi, että ne olivat vaikeita muuttaa. Me teimme töitä, opimme ja suojelimme ansaitsemamme vahvoilla ideoilla ja rehellisellä työllä.”
Sen jälkeen Taalerilandia kimmelsi entistä kirkkaammin. Kolikot säilyttivät taikansa, torikaupat olivat reiluja, ja kaikki – varsinkin lapset – tiesivät, että oikea aarre kertyy ahkeruudesta, fiksusta ajattelusta ja lupausten pitämisestä. Arvon merkiksi keräämänsä kolikot lapset suojasivat kaikista vahvimmilla kryptografisilla taioilla ja piilottivat avaimensa hyvään turvaan.
Ja niin pienet sankarit menivät joka ilta nukkumaan tietäen, että mikään lohikäärme ei koskaan enää voisi varastaa heidän unelmiaan.
Hyvää yötä, pieni sankari. Muista aina: sinäkin voit rakentaa jotain, joka on vahvempi kuin viekkainkaan lohikäärme. 😊
Lohikäärme Inflarionin loitsu
Olipa kerran kaunis maa nimeltä Taalerilandia. Siellä asui iloisia perheitä, ja maa oli täynnä kimaltelevia aarteita, kiiltäviä kolikoita ja värikkäitä torikauppoja, joissa vaihdettiin leluja, karkkeja ja kaikkea mahdollista tarvittavaa.
Mutta eräänä päivänä maan sulki varjoonsa jättimäinen lohikäärme nimeltä Inflarion. Aina kun se puhalteli henkeään, kolikoiden kimallus himmeni. Lelut, jotka ennen maksoivat yhden kolikon, maksoivat yhtäkkiä kaksi, sitten kolme, sitten yhä enemmän!
Aikuiset katselivat taivaalle ja huokaisivat. ”Noin se vaan on,” he sanoivat. ”Inflariolle ei mahda mitään. Se on liian iso ja liian vahva.” Niin he jatkoivat ahkeraa työtään, mutta rahat menettivät taikaansa, ja aikuiset painoivat leuan rintaansa ja hyväksyivät asian sen enempää kyselemättä.
Lapset olivat kuitenkin toista maata.
He huomasivat jotain tärkeää: aina kun he tekivät yhdessä töitä – rakensivat mehukioskeja, piirsivät kuvia myytäväksi tai auttoivat kotitöissä – he ansaitsivat oikeaa arvoa, joka ei kadonnut mihinkään. Heidät tunnettiin nyt ahkerina ja luotettuina arvon tuottajina. He pohtivat ja jakoivat keskenään ideoita siitä, miten myös ansaittuja kolikoita voisi suojella.
Eräänä päivänä rohkea joukko lapsia kokoontui salaisen puumajan kirjastoon. He lukivat vanhoja satukirjoja vahvasta matematiikasta, ovelista koodeista ja jostain aivan erityisestä nimeltä kryptografia – se oli taianomaista lukkojen ja salaviestien suojaa, jonka vain oikea avain saattoi purkaa.
Ahkeralla työllään ja kirkkailla ideoillaan lapset takoivat kultaiset miekat rehellisestä työstä ja kutoivat loistavat kilvet kryptografiasta. Näillä kilvillä he pystyivät suojelemaan aarteensa niin, ettei mikään lohikäärmeen henki voinut enää hiivuttaa niiden kimallusta.
Kun Inflarion näki lasten marssivan kohti kultaiset miekat koholla ja kryptografiakilvet hohtaen, se karjaisi hämmästyksestä. Lapset eivät kuitenkaan pelänneet. He toimivat yhdessä, jakoivat, rakensivat ja suojelivat omaansa vahvoilla ja reiluilla säännöillä, joita mikään lohikäärme ei voinut rikkoa.
Inflarionin puhallus pomppasi kilpien pinnasta takaisin. Lohikäärmeen voima heikkeni heikkenemistään. Lopulta viimeisen puuskan jälkeen Inflarion kutistui yhä pienemmäksi ja pienemmäksi, kunnes – puff! – se katosi kokonaan eikä koskaan palannut.
Aikuiset katselivat ihmeissään. ”Miten te lapset oikein teitte tuon?” he kysyivät.
Lapset hymyilivät ja vastasivat: ”Me emme hyväksyneet asioita vain siksi, että ne olivat vaikeita muuttaa. Me teimme töitä, opimme ja suojelimme ansaitsemamme vahvoilla ideoilla ja rehellisellä työllä.”
Sen jälkeen Taalerilandia kimmelsi entistä kirkkaammin. Kolikot säilyttivät taikansa, torikaupat olivat reiluja, ja kaikki – varsinkin lapset – tiesivät, että oikea aarre kertyy ahkeruudesta, fiksusta ajattelusta ja lupausten pitämisestä. Arvon merkiksi keräämänsä kolikot lapset suojasivat kaikista vahvimmilla kryptografisilla taioilla ja piilottivat avaimensa hyvään turvaan.
Ja niin pienet sankarit menivät joka ilta nukkumaan tietäen, että mikään lohikäärme ei koskaan enää voisi varastaa heidän unelmiaan.
Hyvää yötä, pieni sankari. Muista aina: sinäkin voit rakentaa jotain, joka on vahvempi kuin viekkainkaan lohikäärme. 😊









