Maarit Toivola

Helsingin Sanomien artikkelin mukaan suomalainen yhteiskunta on "militarisoitunut". Siinä rinnastettiin nykyinen sotilaallisten teemojen nousu suoraan 1930-lukuun. Minusta tällainen tulkinta on monella tapaa väärä. Suomalaiset eivät ole yhtäkkiä alkaneet ihannoida sotaa. Sen sijaan olemme joutuneet kohtaamaan todellisuuden, jossa naapurimme käy jo viidettä vuotta hyökkäyssotaa Ukrainassa, uhkaa Euroopan turvallisuutta ja käyttää sotilaallista voimaa poliittisten tavoitteidensa saavuttamiseen. Suomi ei elä tyhjiössä. Meillä on yli 1 300 kilometriä yhteistä rajaa Venäjän kanssa, emmekä ole itse valinneet sitä turvallisuusympäristöä, jossa elämme. Olisi sangen erikoista, elleivät suomalaiset olisi viime vuosina kiinnostuneet aiempaa enemmän maanpuolustuksesta, varautumisesta ja turvallisuuspolitiikasta. Pidän erityisen ongelmallisena sitä, miten helposti tällaisessa keskustelussa sekoitetaan keskenään sotilaallisen voiman ihannointi ja oman yhteiskunnan puolustaminen. Siinä missä Venäjä käyttää sotilaallista voimaa naapurinsa alistamiseen, Suomi kehittää sotilaallista voimaansa, jotta kukaan ei voisi tehdä meille samaa. Näiden välillä on valtava ero. HS kirjoituksessa militarisoitumisen merkkeinä pidetään niin sotilaselokuvia, maastokuvioisia vaatteita, urheiluharrastuksia kuin lasten väestönsuojeluopetustakin. Minusta näistä vedetään aika pitkälle meneviä johtopäätöksiä. Sotilaallisten aiheiden näkyminen yhteiskunnassa ei tarkoita, että suomalaiset suhtautuisivat sotaan myönteisemmin tai ihannoisivat sotilaallista voimankäyttöä. Näiden asioiden välille pitäisi pystyä osoittamaan yhteys sen sijaan, että ne vain oletetaan saman ilmiön ilmentymiksi. Myös vertaus 1930-lukuun ontuu. Tuon ajan Suomessa nähtiin poliittista väkivaltaa, ääriliikkeiden nousua ja demokratiaan kohdistuneita vakavia uhkia. Nykyisessä Suomessa maanpuolustuksen vahvistaminen perustuu demokraattiseen päätöksentekoon, laajaan kansalaismielipiteeseen ja selkeään ulkoiseen uhkaan. Aikakausien rinnastaminen pelkkien kulttuuristen ilmiöiden perusteella osoittaa puutteellista historian ymmärrystä. Uskottavan sotilaallisen puolustuksen ensisijainen tarkoitus on ehkäistä sotaa. Mitä vahvempi Suomen puolustus on, sitä suurempi kynnys kenelläkään on ryhtyä käyttämään sotilaallista voimaa meitä vastaan. Varautuminen ja rauhan tavoitteleminen eivät siis ole toistensa vastakohtia. Minua häiritsee tällaisessa keskustelussa erityisesti se, että vastuu Euroopan militarisoitumisesta näyttää huomaamatta siirtyvän Venäjältä niille yhteiskunnille, jotka yrittävät suojautua sen muodostamalta uhalta. Silloin huomio kiinnittyy varautumisen seurauksiin eikä siihen, miksi varautuminen on ylipäätään käynyt välttämättömäksi. Suomalaiset eivät ole alkaneet rakastaa sotaa vaan ymmärtävät entistä paremmin, mitä rauhan säilyttäminen edellyttää. Se ei ole militarismia, vaan vastuullisen yhteiskunnan tervettä itsesuojeluvaistoa. hs.fi/popkulttuuri/art-20000…

hs.fi/politiikka/art-2000011… Pysähdyttävä ajatus jokaiselle suomalaiselle – miettikää tätä hetki syvällisemmin: Meitä varoitetaan jatkuvasti itärajan takaisista vakoojista, hybridiuhista ja mahdollisista sabotaaseista. Ja samaan aikaan meillä on puolue, joka haluaa avata itärajan kokonaan, jos ihmiset päästävät heidät valtaan. Haluammeko todella äänestää SDP:n johtamaan tätä maata tässä turvallisuustilanteessa? SDP:n päätös päästää venäläiset Suomeen olisi sama kuin jos he antaisivat jokaiselle rajalle saapuvalle bensakanisterin sekä sytkärin ja aseen käteen ja toivottaisivat tervetulleeksi maahamme. Huomioikaa tämä kehityskulku ihan oikeasti, hyvät ihmiset. Jos me päästämme SDP:n pääministeripuolueeksi, on myöhäistä kysyä, mitä me olemme menneet oikein tekemään.

Aamulla kahvit pitkin pöytää @JyrkiVainio todella löytää olennaisen

YLE:n uutisoinnin kaksoisstandardit – onko tämä hyvää journalismia ja missä kulkee YLE:n journalistisen johdonmukaisuuden raja? Kaksi viimeaikaista esimerkkiä: Ranskan mellakat alkoivat syyskuussa. Reuters uutisoi jo 1.10, että Ranskan tiedustelupalvelut olivat kriisikokouksessa arvioineet protestien olevan hard-left-toimijoiden, erityisesti LFI:n ja sen far-left-verkoston organisoimia. Arvio oli tiedustelupalveluiden yhteinen näkemys. YLE mainitsi äärivasemmistolaiset aktivistit vasta 18.10. julkaistussa uutisessaan. Seuraavana päivänä 19.10. aiheesta julkaistiin jo uutinen otsikolla: ”Ranskan viranomaiset syyttävät viikonlopun väkivaltaisuuksista kahta ryhmää”. ”Äärivasemmisto”-sanaa ei kuitenkaan mainittu kertaakaan missään mellakoihin liittyvässä uutisotsikossa. Krakovan ampumisesta uutisoidessaan YLE nosti sen sijaan epäillyn yhteydet äärioikeistolaiseen ideologiaan näyttävästi esiin nopeasti. Reuters julkaisi Puolan sisäministeri Marcin Kierwińskin lausunnon, jonka mukaan ampujaan viittasivat äärioikeistolaisen ideologian vaikutteet jo 7.11. klo 17.08 Suomen aikaa. YLE uutisoi saman tiedon vasta seuraavana aamuna 8.11. klo 9.37. Reutersin ja YLE:n julkaisujen välinen aikaero oli 16 tuntia ja 29 minuuttia. YLE nosti asian myös uutisen otsikkoon. @yleuutiset, miksi äärioikeistolainen ideologia nostetaan näyttävästi esiin jo uutisen otsikossa ja ingressissä, vaikka kyse on vasta alustavasta arviosta, kun taas äärivasemmiston kohdalla vastaava tieto jää vain uutistekstiin – ja tulee esiin vasta viikkoja myöhemmin? Kaksinaismoralismia parhaasta päästä. YLE:llä olisi nyt selityksen paikka tälle uutisoinnin räikeälle epäsuhdalle. Äärivasemmiston mainitsemiseen kului 18 päivää, vaikka tieto oli jo esillä useiden kansainvälisten medioiden uutisoinnissa. Äärioikeiston kohdalla vastaava tieto tuotiin esiin jo ensimmäisen vuorokauden aikana, vaikka kyse oli vielä varmistamattomasta epäilystä. Moni odottaisi YLEltä kannanottoa ja selitystä näihin selvästi erilaisiin uutisointikäytäntöihin. Yleisöllä on oikeus odottaa julkiselta palvelulta johdonmukaista, tasapuolista ja poliittisesti riippumatonta journalismia. Haluan vielä täsmentää, etten ota tässä kantaa siihen, mikä on Krakovan ampujan virallinen poliittinen määritelmä tai ideologinen tausta. Kritiikkini kohdistuu yksinomaan YLEn uutisointiin, sen painotuksiin ja siihen, miksi samoja journalistisia periaatteita ei näytä sovellettavan samalla tavalla eri poliittisiin suuntauksiin. Huomautus: Seuraavan päivän iltana, kun Yle mainitsi sanan äärivasemmisto, se nosti esiin tutkijan (Timo Miettinen) näkemyksen, jonka mukaan mustaa blokkia olisi pikemmin kuvattava anarkistiseksi/antikapitalistiseksi kuin äärivasemmistolaiseksi.

Kyllä, ja tähän liittyy myös tukijärjestelmän heikkous. Jos vanhemmat pystyvät elämään tuilla ihan hyvin eikä lapsi näe kotona työntekoa, hänen on vaikea omaksua sellaista kulttuuria ja ajatusmaailmaa, jossa työnteko on tärkeää. Hän näkee, että Suomessa pärjää ilman työtä. Maahanmuuttajalapsilla ei välttämättä edes ole käsitystä siitä, miksi töitä tehdään ja mikä merkitys työnteolla on ihmisen elämässä. Kannustimet siihen, että molemmat vanhemmat voivat jäädä kotiin elämään tukien varassa, pitäisi poistaa. Ihmisille pitäisi järjestää jonkinlaista työtä, vaikka sitten vastikkeellisesti, jotta lapsilla olisi edes esimerkki työnteosta ja sen merkityksestä. Muuten sukupolvelta toiselle siirtyvä kierre jatkuu helposti. Lapselle on iso merkitys sillä, näkeekö hän isänsä lähtevän aamulla töihin vai jäävän kotiin sohvalle. Esimerkki opettaa enemmän kuin moni puhe työnteon tärkeydestä.

No matter how many times I hear her, her voice still leaves me speechless. She had one of the most extraordinary singing voices in music history.

RKP on suomalaisen politiikan hienostunut oiran-kurtisaani, joka levittää jalkansa mille tahansa hallitukselle, kunhan maksava asiakas hallitsee Yoshiwaran etiketin: ensin syvät kumarrukset, lahjat, kunniapaikka ja seremoniallinen sake-malja. Vasta sitten koituksesta sopii puhua teeseremoniana ja huoraamisesta valtiomiestaitona. Perussuomalaiset sai nyt porttikiellon – ”Ei kiitos enää” – koska se ei moukkamaisuuttaan osannut esittää kaupankäynnin ympärille rakennettua kabukia. Oiranin luona ei sovi käyttäytyä kuin tavallisessa bordellissa. Vaikka hinnasta on jo sovittu, asiakkaan velvollisuus on näytellä rakastunutta kosijaa ja kurtisaanin vaikeasti tavoiteltavaa ylhäisönaista. Siinä missä vanhat puolueet kuiskivat kohteliaisuuksia, ylistävät emännän suloutta ja vannovat ikuista uskollisuutta, perussuomalaiset vetivät housut jalkaan, viskasivat rahat tatamille ja kailottivat koko teehuoneen kuullen: portto mikä portto. RKP:tä ei loukkaa se, että kaikki tietävät sen alistuvan futonilla mitä nöyryyttävimpiin akteihin. Anteeksiantamatonta on, että asiakas kehtaa kertoa niistä ääneen sen sijaan, että poistuisi katse maahan luotuna, kiittäisi saamastaan suosiosta ja vakuuttaisi kokeneensa jotakin ylevää. Oiranin kunnia ei näet riipu siitä, mitä suljettujen ovien takana tapahtuu, vaan siitä, miten kauniisti siitä valehdellaan niiden ulkopuolella.

Niin hieno ja tärkeä kirjoitus, että annan sen teille tässä suomeksi: "Tehdään yksi asia selväksi. Jos en aio mennä kanssasi sänkyyn, minun ei tarvitse tietää seksuaalisuudestasi mitään. Eikä varsinkaan lasten, jotka eivät mene sänkyyn kenenkään kanssa. Seksuaalisuutesi ei ole pyhä asia. Se ei ole persoonallisuus, se ei ole erityissuojelun piiriin kuuluvaa esitystaidetta, eikä se ole kenenkään muun moraalisen maailmankaikkeuden keskipiste kuin omasi. Ellemme ole parisuhteessa, minulla ei ole velvollisuutta huomioida yksityisiä halujasi, hyväksyä niitä tai altistua niille. Ei varsinkaan julkisesti, eikä varsinkaan lasten nähden. Tämä ymmärrettiin ennen itsestään. Nyt sitä kutsutaan vihaksi. Ei, meidän ei tarvitse olla yleisösi. Seksuaalisuus kuuluu yksityiselämään. Se on jo määritelmänsä mukaan intiimiä. Jos sinusta tuntuu, että fetissiäsi on pakko pitää kaikkien nähtävillä, vaikkapa paraatiauton lavalla tai ensimmäisen luokan luokkahuoneessa, et pyydä muilta ymmärrystä. Vaadit heitä alistumaan. Loukkaat muiden oikeutta olla osallistumatta. Suostumuksen vaatimus ei katoa siksi, että fetissisi on ”edistyksellinen”. Pikemminkin vaatimus on silloin vielä tiukempi. Kukaan ei ole suostunut siihen, että joku paljastaa itsensä hänelle metrossa. Kukaan ei ole suostunut todistamaan vieraan ihmisen kiihottumista. Kukaan ei ole suostunut siihen, että vieras ihminen kertoo hänen lapselleen masturbaatiosta, fetisseistä, sukupuoli-identiteetistä tai pornografian lajityypeistä ”inklusiivisen seksuaalikasvatuksen” nimissä. Silti kaikkea tätä tapahtuu nyt puistoissa, luokkahuoneissa ja televisio-ohjelmissa. Se ei ole suvaitsevaisuutta. Se on tunkeutumista. Lasten tehtävä ei ole pönkittää identiteettiäsi Lapset eivät ole queereja. Lapset eivät ole seksuaalisia. Lasten ei tarvitse ”nähdä itseään edustettuna” aikuisten halujen kirjossa. Ajatus, että identiteetti on aito vain seksualisoituna ja muiden peilaamana, on narsismia eikä pedagogiikkaa. Ei ole mitään hyväksyttävää syytä vihkiä lasta seksuaalisten mieltymysten, sukupuoli-identiteetin tai vaihtoehtoisten elämäntapojen sanastoon. Tällaisesta asetelmasta hyötyvät vain ne, jotka haluavat tehdä rajojen rikkomisesta normaalia. Sanon sen suoraan: lapsia, joilla ei ole seksielämää, ei tarvitse altistaa seksuaalisuudelle. Piste. Aikuinen, joka väittää muuta, ei ole erehtynyt. Hän harjoittaa groomingia. Julkinen fetisismi ei ole vapautumista Se, että on homo, on aivan eri asia kuin vaatia oikeutta matkia seksiakteja lasten edessä. Se, että on transsukupuolinen, on eri asia kuin vaatia, että esikoululaisille opetetaan rintojen poistosta. Se, että on ylpeä itsestään, on eri asia kuin vaatia koko maailmaa katselemaan fetissileikkejään kadulla. Tämä ei ole monimuotoisuutta. Tämä on rappiota. Koiranaamioiset miehet, joita heidän rakastajansa taluttavat hihnassa, eivät ole rohkeita. He pakottavat sivulliset mukaan omaan psykodraamaansa. Se on ekshibitionismia, ja kun paikalla on lapsia, siitä tulee rikollista ekshibitionismia. Ennen tämä tiedettiin. Ikkunoista kurkkimista, itsensäpaljastelua ja tirkistelyä pidettiin hälytysmerkkeinä: vaarallisena käytöksenä ja varhaisina merkkeinä siitä, että teot voivat pahentua. Nyt niitä kuvataan, jaetaan somessa aihetunnisteineen ja rahoitetaan julkisilla avustuksilla. Älkää kutsuko sitä rakkaudeksi, se on etuoikeuksien vaatimista Kyse ei ole siitä, ketä rakastat, vaan siitä, miten vaadit tulla nähdyksi. Jos tarvitset koko yleisön näkemään seksuaalisuutesi, taputtamaan sille ja mukautumaan siihen, et ole edelläkävijä. Olet emotionaalinen kolonialisti. Rakkaus ei vaadi yleisöä, joka ei pääse lähtemään. Se ei marssi paraatissa taaperoiden ohi. Se ei vaadi kouluja opettamaan nelivuotiaille ”toivotuista pronomineista”. Rakkaus suojelee lapsia. Rakkaus varjelee häveliäisyyttä. Rakkaus odottaa. Ja jos et pysty odottamaan, jos sinun on pakko tulla nähdyksi, hyväksytyksi ja totelluksi, et puhu rakkaudesta. Puhut vallasta. Suostumus koskee myös kulttuuria Opetamme lapsille, että suostumus on pyhä asia. Miksi emme sitten sovella samaa oppia julkiseen elämään? Yksikään lapsi ei ole suostunut drag queen -satutuokioon. Yksikään vanhempi ei ole suostunut nahkavaljaisiin kaupungin paraatiautoissa. Yksikään nainen ei ole suostunut altistumaan miehen seksuaalisuudelle naisten vessassa, koulun kirjastossa tai missään muualla, mistä hän ei pääse pois. Suostumus ei koske vain seksiä. Se koskee kaikkea: huomiota, kieltä, läsnäoloa, ideologiaa ja kuvastoa. Emmekä enää teeskentele, ettemme huomaisi, kun sitä rikotaan. Raja on palannut. Ja me vedämme sen paksulla viivalla."

Kuuntelin PS:n puheet loppuun. Huomaan funtsivani, etten ole kuullut tolla tasolla parempaa poliittista puhetta Suomessa koskaan. Tilaisuus taisi olla käännekohta maalle. Tarjosivat uuden paradigman, ei vähempää. Tässä se nyt oli, visio Suomelle.

Jos joku sosialisti onnistuu vastaamaan minulle järkevästi tähän, olen valmis muuttamaan mielipiteeni miljonääriverosta. Olen 31- vuotias ja keskituloinen. Teen 4- päiväistä työviikkoa päiväduuneissa ja lisäksi olen sivutoiminen yrittäjä. Veronalaiset kokonaistuloni asettuvat vähän kuukaudesta riippuen 4500 - 5500 € väliin. Nettotulot ovat siis jotain 3000 - 3600€ luokkaa. Tuosta nettotulosta sijoitan n. 2000€ kuukausittain. Tämän mahdollistamiseksi asun puolisoni kanssa halvassa asunnossa, en omista autoa, käytän mahdollisimman vähän julkista liikennettä (eli kävelen tai pyöräilen), en käytä alkoholia tai muitakaan päihteitä, minimoin suoratoistopalvelut, en tilaa ruokaa Woltista, en käy kuin poikkeustapauksissa työpäivinä ulkona lounaalla ja katson yleisesti ottaen kohtuullisen tarkasti mihin rahani laitan. Uusia vaatteita ostan kohtuullisen harvoin ja lähtökohtaisesti olen pyrkinyt luopumaan materiaalista sekä erityisesti sen tavoittelusta. Moni samassa tuloluokassa ei ole säästeliäästi eikä sijoita läheskään samassa määrin, vaan spräidää rahansa menemään (ei ole arvostelua, vaan toteamus). Kaikki kukat saa puolestani kukkia omalla tavallaan. Tavoitteeni on lopettaa päivätyöt 40 - 50 ikävuoden välissä tai jos markkinat ovat suotuisat, ehkä aiemminkin. Tämä vaatii laskennallisesti vähintään miljoona- omaisuuden - ja nykyisellä kehityksellä tuo edellä mainittu aikahorisontti on todennäköinen. Ja en tee tätä todellakaan rahan, vaan vapauden takia. Kuvitellaan, että eläköidyn omien säästöjen turvin 50- vuotiaana. Eli että kehitys jatkuu oletetunlaisena. Lopetan päivätyöt ja näin ollen ansiotulot tippuvat nollaan. Koko miljoonaomaisuuteni on kiinni sijoituksissa. Elättääkseni itseni nostan sijoituksista 40 000€ / vuosi. Tästä maksetaan pääomatuloveroa 12 400€ (30% 30 000€ asti ja lopuista 34%). Jäljelle jää siis 27 600€ nettona. Jos sosialistien kaavailema 1% miljonäärivero toteutuisi, maksaisin tuosta nettotulosta vielä miljoonan ylittävästä omaisuudesta 1% veron. Jos omaisuus olisi siis esim 1,5 miljoonaa, tuo tarkoittaisi 5000€ lisäveroa. Jos taas esim 2 miljoonaa, niin se olisi jo 10 000€ lisävero. Eli olisin keskituloisena siis kerryttänyt itselleni Suomen raivotautisesta verotuksesta huolimatta miljoonaomaisuuden elämällä äärimmäisen säästeliäästi, jotta voisin nauttia vanhempana vapaudesta (ja maksaisin toki edelleen realisoiduista pääomatuloista kohtuullisen paljon veroja). Mutta sitten sosialistien miljonäärivero käytännössä tulisi ja tuhoaisi tämän. Olisiko tämä nyt sitten ihan oikeasti jonkun sosialistin mielestä reilua? Minusta saa olla aika kieroutunut ajatusmaailma, jos joku näin ajattelee.

Miksi vietnamilaiset lapset eivät ole kaduilla Ranskassa ryöstelrmässä? Ovat ”etuoikeutettuja”? Eivät tule kolonialismin kokeneesta maasta?