Rento heppu

Putin-puhelun jälkeen on riittänyt tuomiopäivän julistajia. Suoraan sanottuna monet esitetyt analyysit ovat olleet tasoltaan varsin heikkoja. Hämmästyttää, miten itsevarmasti johtopäätöksiä tehdään, vaikka diplomatian taustoista tiedetään vain osa ja Ukrainan sodan strategiset realiteetit jäävät vähälle huomiolle. Sotaa on käyty yli neljä ja puoli vuotta. Venäjä ei ole saavuttanut alkuperäisiä tavoitteitaan, mutta Ukrainakin käy äärimmäisen kuluttavaa puolustussotaa. Venäjän eteneminen on ollut hidasta ja kallista, mutta se ei tarkoita, että aika olisi Ukrainan puolella. Samalla Washingtonin suhde Kiovaan on ollut ajoittain suorastaan kriisissä. Näitä tosiasioita eivät muuta joidenkin eurooppalaisten johtajien painokkaat julistukset siitä, mitä Venäjän kanssa saa tai ei saa tehdä. Pitäisi uskaltaa kysyä, miten Ukrainan puolustuskyky turvataan, Yhdysvallat pidetään mukana ja Venäjää estetään sanelemasta rauhan ehtoja. Entä mitä tehdään, jos nykyinen strategia ei tuota tulosta? Näihin kysymyksiin vastaaminen edellyttää valmiutta tarkastella myös omia vakiintuneita käsityksiämme. Jos on vuosikausia puolustanut tiettyä toimintalinjaa, voi olla vaikeaa hyväksyä, että muuttuneissa olosuhteissa tarvitaan uusia keinoja. Juuri tästä syystä Ukrainan omaa tahtoa pitäisi kuunnella tarkasti. Jos Ukraina pyytää kumppaneitaan auttamaan sekä puolustustaistelussa että rauhanneuvottelujen edistämisessä, miksi jälkimmäistä pitäisi pitää epäilyttävänä? Suomi ja Norja eivät ryhtyneet avaamaan suhteitaan Moskovaan, vaan osallistuivat Ukrainan pyynnöstä käynnistettyyn diplomaattiseen prosessiin. Putin-puhelua valmisteltiin myös Yhdysvaltojen kanssa, ja liittolaisia informoitiin Stubbin mukaan. Nämä ovat olennaisia tietoja aloitteen arvioinnissa. Ja tässä terveiseni kaikille, jotka ovat jo täysin lytänneet tämän aloitteen eivätkä näe siinä mitään muuta kuin ongelmia: te ette välttämättä tiedä kaikkea, mitä taustalla on tapahtunut. En minäkään väitä tuntevani kaikkia yksityiskohtia. Julkisuudessa näemme vain osan neuvotteluprosessista ja vaihtoehdoista, joita päätöksentekijät ovat joutuneet punnitsemaan. Diplomatiassa kaikkea ei myöskään voida kertoa julkisuuteen. Tämän luulisi herättävän edes jonkinlaista varovaisuutta ehdottomimpien tuomioiden esittämisessä. Ukrainan tukeminen ei saa tarkoittaa sitoutumista yhteen toimintatapaan riippumatta siitä, miten sota kehittyy. Tavoitteena on Ukrainan itsenäisyyden ja turvallisuuden turvaaminen, ei tietyn diplomaattisen opin puolustaminen loppuun asti. On myös muistettava Suomen omat turvallisuusedut. Venäjän pyrkimykset muuttaa Euroopan turvallisuusjärjestystä eivät alkaneet vuonna 2022, eivätkä ne välttämättä pääty rauhansopimukseen. Suomen on huolehdittava siitä, ettei sodan päättämisen hintana sovita järjestelyistä, jotka heikentäisivät turvallisuuttamme tai Naton toimintavapautta. Kukaan muu ei tätä puolestamme hoida. En väitä, että Stubbin ja Støren Putin-puhelu olisi jo tuottanut merkittäviä tuloksia, mutta myös toimettomuudella on hintansa. Jos Ukraina tarvitsee apua sodankäynnissä ja rauhanneuvotteluissa, eurooppalaisten tehtävä ei voi olla vain toistaa tunnettuja periaatteita ja arvostella jokaista yritystä vaikuttaa tilanteeseen. Venäjän hyökkäyssota ei pääty sillä, että me eurooppalaiset olemme yksimielisiä siitä, kuinka väärässä Putin on. Se tiedetään jo. Vaikeampi kysymys on, miten tästä päästään eteenpäin tavalla, joka turvaa Ukrainan tulevaisuuden ja Euroopan turvallisuuden. Siihen tarvitaan muutakin kuin "oikeita mielipiteitä" ja hyviä iskulauseita. Jollakin tavalla tämäkin sota vielä päättyy ja nyt on oikea hetki yrittää vaikuttaa lopputulokseen.

Hyvä, että joku edes yrittää tehdä jotain. Pelkkä valittaminen ei auta Ukrainaa eikä tuo Eurooppaa neuvottelupöytään. Tarvitaan myös kykyä tarttua mahdollisuuksiin ja yrittää vaikuttaa asioiden kulkuun. Stubbin tiedotustilaisuuden kiinnostavin tieto ei mielestäni ollut itse Putin-puhelu, vaan se, miksi siihen lopulta päädyttiin. Stubbin mukaan Ukrainan rauhanneuvottelut olivat viime viikolla vaarassa kariutua. Suomi ja Norja ryhtyivät Ukrainan pyynnöstä toimiin Oslossa ja pyrkivät palauttamaan neuvottelut raiteilleen sekä korjaamaan Ukrainan ja Yhdysvaltojen välisiä suhteita. Tässä ilmeisesti onnistuttiinkin. Putin-puhelu oli tämän prosessin seuraava vaihe. Sitä valmisteltiin sekä Ukrainan että Yhdysvaltojen kanssa, liittolaisia informoitiin Stubbin mukaan ja Zelenskyi sai keskustelusta selvityksen jälkikäteen. Minusta tämä kertoo aika paljon siitä, mitä suomalainen ulkopolitiikka voi parhaimmillaan olla. Sen sijaan, että tyydymme seuraamaan sivusta suurvaltojen välisiä neuvotteluja, pyrimme itse vaikuttamaan niiden etenemiseen silloin, kun siihen avautuu mahdollisuus. Kiinnostavaa oli myös se, mitä Putinille konkreettisesti viestittiin. Ukrainan aluekysymykset kuuluvat Zelenskyin ja Putinin välille. Sen sijaan lyhyen aikavälin tulitauoista, energiainfrastruktuuriin kohdistuvista iskuista ja humanitaarisista kysymyksistä voidaan yrittää saada aikaan rajatumpia ratkaisuja. Tässä on mielestäni aivan järkevä diplomaattinen logiikka. Kaikkein vaikeimpien kysymysten ratkaisemista odotettaessa voidaan yrittää saada aikaan edes jotakin, mikä vähentäisi ukrainalaisten kärsimystä ja loisi edellytyksiä jatkoneuvotteluille. Se, että Putin kuunteli, ei tietenkään tarkoita hänen muuttaneen tavoitteitaan. Mistään olennaisesta Venäjän linjan pehmenemisestä ei ole näyttöä. Emme myöskään vielä tiedä, saadaanko tällä avauksella aikaan mitään konkreettista. Mutta tämän päivän tietojen perusteella Suomella ja Norjalla näyttää olleen varsin selkeä käsitys siitä, mitä ne yrittivät saavuttaa ja miksi juuri nyt. Mahdolliset epäselvyydet liittolaisten välisessä tiedonkulussa on toki syytä selvittää. Se on kuitenkin eri asia kuin väittää, että koko aloite olisi ollut virheellinen. Pidän tervetulleena sitä, että Suomen ulkopolitiikassa näkyy myös oma-aloitteisuutta eikä vain reagointia muiden tekemisiin. Varsinkin tilanteessa, jossa Eurooppa on jo pitkään kamppaillut löytääkseen itselleen riittävää vaikutusvaltaa Ukrainan rauhanprosessissa. Putinin epäluotettavuus ei ole muuttunut mihinkään, mutta ei sitä kukaan ole tässä väittänytkään. Ulkopolitiikassa tarvitaan sekä kykyä tunnistaa vaarat että rohkeutta tarttua mahdollisuuksiin. Pelkkä oikeassa oleminen ei vielä muuta maailman tapahtumia.